torstai 18. marraskuuta 2010

Maahanmuuttokritiikin sisäisiä jakolinjoja

Maahanmuuttokritiikiksi kutsutun ilmiön todellisuudesta ei ole epäilystä. Minä en pidä termistä, ja tiedän monen muun jakavan käsitykseni sen epäonnistuneisuudesta. Luonnehtisin itseäni mieluummin monikulttuurisuus- kuin maahanmuuttokriittiseksi; tässäkään suhteessa en ole yksin, sillä kukapa täysijärkinen nyt maahanmuuttoa sinänsä vastustaisi? Termi on kuitenkin vakiintunut keskusteluun, joten olkoon, olen mamukriitikko.

Vaikka ilmiö siis kaikessa epämääräisyydessäänkin on todellinen, on kyseenalaista, onko olemassa mitään kovin koherenttia maahanmuuttokriittistä ideologiaa, jostakin yhden katon alle ryhmittyneestä liikkeestä puhumattakaan. Käytettäköön tässä nyt vaikka termiä mamukriittinen liikehdintä. Siinä on kyse yksinkertaisesti laajalle levinneestä tunteesta, että viimeisen kymmenen vuoden aikana maahanmuuttopolitiikkamme on karannut käsistä. Näin ajattelee muissa suhteissa hyvin kirjava joukko ihmisiä. Näiden ”muiden suhteiden” mukaisesti voidaan vetää useita, ehkä hyvinkin syviä jakolinjoja maahanmuuttokriittisen liikehdinnän sisälle. Juuri ne ovat tietenkin syynä siihen, että yhtenäisestä liikkeestä on turha haaveilla.

Vallinnee tietty konsensus siitä, että hallitsemattoman humanitaarisen maahanmuuton erityinen ydinongelma on islam. Ja nimenomaan se, miksi islam koetaan ongelmalliseksi, muodostaa erään minua kiinnostavan jakolinjan.

Linjan yhdellä puolen on arvoliberaali siipi. Sieltä löytyy mm. libertaareja, taistelevia ateisteja, kannabiksen vapauttajia, sukupuolineutraalin avioliiton puoltajia ja sananvapauden ritareita. Islamin rantautuminen koetaan näissä piireissä uhkana ennen muuta siksi, että sen nähdään vaarantavan Euroopan melkein loppuun viedyn maallistumiskehityksen sekä lisäävän kaikenlaista ”ahdasmielisyyttä” ja ”epädemokraattisuutta” ynnä muuta kauhistuttavaa. Aika moni tästä joukosta antanee tulevissa vaaleissa äänensä Muutos 2011 –puolueen ehdokkaille. Myös ns. piraattiliikkeen agenda saattaa olla lähellä monien sydäntä.

Linjan toisella puolen on sitten arvokonservatiivinen siipi. Arvokonservatiiveiksi itsensä tunnistavat ovat useimmiten enemmän tai vähemmän kristittyjä. Konservatiivisessa kristityssä islamin leviäminen ei voi herättää mitään muuta kuin levottomuutta. Syyt tähän antipatiaan tosin ovat koko lailla toiset kuin arvoliberaaleilla mamukriitikoilla.

***   

Itse en olisi demonisoimassa islamia. On siinä yhtä ja toista hyvääkin. Esimerkiksi islamilainen perhe- ja seksuaalisuuskäsitys kokonaisuudessaan ovat huomattavan tervehenkisiä verrattuna postmodernissa Euroopassa yleisesti vallitsevaan anything goes –mentaliteettiin. Ajattelen tässä tietenkin islamilaista de facto –perhekäsitystä. Islamilaisen lain mahdollistama polygamia on jokseenkin harvinaista ja yksiavioisuus käytännössä sääntönä, ehkä jopa suuremassa määrin sääntönä kuin läpimaallistuneiden, promiskuiteetin mädättämien eurooppalaisten keskuudessa. Edelleen, naisten (ja miesten!) siististä, siveästä ja provosoimattomasta pukeutumisesta voi lähtökohtaisesti sanoa pelkkää hyvää. Vaikea on pitää pahana sitäkään, että muslimiteinit normaalisti tulevat säädyllisiin aikoihin kotiin ja ovat usein täysraittiita.

Kaatokännissä puolenyön aikaan kaupungilla konttaileva puolialaston han-suomalainen 13-vuotias pissaliisa vs. samanikäinen kotona viihtyvä (tai ainakin kotona pysyvä) muslimityttö; käsivartensa sinisiksi tatuoinut ja lävistyksin kasvonsa runnellut raaka ja rivosuinen suomalainen uusbarbaari vs. siististi pukeutunut ja muutenkin normaalilta ihmiseltä vaikuttava nuori muslimimies. Siinä pari tarkoituksellisen kärjistettyä mutta totuudenmukaista dikotomiaa. Ette yllättyne kun paljastan, että kummassakin tapauksessa myötätuntoni on yksiselitteisesti muslimin puolella. Mutta totta kai tässä kuviossa on iso mutta.      

Ikävä kyllä islamilainen laki mahdollistaa sinänsä terveiden yhteiskunta- ja moraalifilosofisten lähtökohtien tulkinnan tavalla, joka parhaimmillaankin on kasuistisesti ajatellen naurettavaa liioittelua ja pahimmillaan silkkaa julmuutta. Aivan mieletöntä liioittelua tietenkin on naisen pukeminen käveleväksi jätesäkiksi. Olkoot täyspeittävät burkhat meillä toistaiseksi kuinka harvinaisia hyvänsä, ei ole mitään aihetta päästää syntymään tilannetta, jossa ne yleistyvät. Tyttöjen siveyden vartioiminen saattaa tunnetusti saada ns. kunniaväkivallan muotoja, mikä ei ole enää naurettavaa vaan kuvottavaa.

Klassisen määritelmän mukainen hyve (virtus) seuraa nimenomaan kultaista keskitietä vältellen kumpaakin ääripäätä. Jos nykysuomalainen valtakulttuuri on vapaamielisyydessään yhdessä äärilaidassa, niin jyrkästi tulkittu islam on toisessa. Konservatiivinen kristitty vastustaa johdonmukaisesti molempia. Ja – mirabile dictu! – tietyt anarkistiset vastakulttuuriryhmät solidarisoituvat voimakkaasti militanttiin islamiin, joka arvomaailmaltaan on jokseenkin 180 asteen oppositiossa näihin akuliinoihin nähden. Kyseessä on tosin surkean yksipuolinen rakkaus, sillä Jihadin soturit näkevät nuorissa länsimaalaisissa ihailijoissaan korkeintaan hyödyllisiä idiootteja ja näkevät tietysti aivan oikein.      

***

Vaikka ääri-islamilaisiin ylilyönteihin ei ehkä syyllistykään muslimien enemmistö niin kuitenkin sen verran moni, että ilmiöiden yleisyyttä ja syvään juurtuneisuutta on lupa pitää merkkinä islamin kyvyttömyydestä sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan. Sisäsiistien muslimien lisäksi katukuvassamme on kasvava määrä kaapuniekkoja risuparta-fundamentalisteja, jotka ovat paitsi aito turvallisuusriski myös esteettinen ongelma, yhtä paha kuin meillä jo omasta takaa olevat hampuusit, gootit, julkijuopot, kadunkulmiin kuseskelijat ja mitä näitä nyt on. Islamisaation esteettistä vaikutusta eurooppalaiseen kaupunkikuvaan olen käsitellyt varsinkin kirjoituksessa  <Erään sivilisaation haudalla, osa II>, joten ei tästä tämän enempää.    

11 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus.

    En itsekään haluaisi nimittää itseäni maahanmuuttokriittiseksi, koska se ei kerro arvomaailmastani (tai kenenkään muunkaan arvomaailmasta) yhtään mitään. Kriittisyys on muutenkin yliarvostettu asia, haltioituminen ja jopa suoranainen palvonta ovat paljon mielekkäämpiä tapoja ymmärtää maailmaa.

    Theodore Dalrymple kirjoitti jossakin esseessään, että kaupunkiemme kaduilla kulkee rinta rinnan ihmisiä, joille seksin harrastaminen on elämän tarkoitus sekä ihmisiä, joille pienenkin ihokaistaleen näyttäminen julkisesti on yhtä kuin prostituutio. Molemmat asenteet ovat minusta sairaita, enkä halua nähdä eurooppalaisessa kulttuurimaisemassa sen enempää muslimifundamentalisteja kuin kantaeurooppalaisia historiantajunsa kadottaneita hedonistisia barbaarejakaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Tarkoitan tuota Dalrymplea. Olen hänen nimeensä törmännyt monta kertaa viime aikoina, mutta hänen lukemisensa on jäänyt vähälle. On näköjään ryhdyttävä tutustumaan miehen teksteihin kunnolla.

    VastaaPoista
  3. Dalrympleltä kannattaa lukea ainakin "Life at The Bottom", joka on karu ja perin valaiseva kuvaus brittiläisen alaluokan elämästä, jota D. on päässyt seuraamaan läheltä slummialueen lääkärinä ja vankilapsykiatrina toimiessaan. Muita suositeltavia esseekokoelmia ovat aihepiiriltään kirjaavammat "Our Culture, What's Left of It" ja "Not With a Bang but a Whimper".

    Yleisesti ottaen Dalrymple on kirjoittajana parhaimmillaan pitäytyessään lyhyessä muodossa, siis noin 10 sivun esseissä. Niissä hän jatkaa parasta brittiläistä asiaproosan perinnettä, erityisesti mieleen tulee George Orwell.

    VastaaPoista
  4. Ainakin D:n verkkokirjoitusten perusteella hän näkyy ymmärtäneen oleellisen, nimittäin sen että hallitsematon maahanmuutto ei ole itsenäinen ongelma vaan oire länsimaisen sivilisaation kriisistä. Barbaarit ulkoa ja barbaarit sisältä ovat saman kolikon vastakkaiset puolet. Jos tämä ymmärrettäisiin meilläkin laajemmin, saattaisi maahanmuuttokritiikkiin tulla uutta johdonmukaisuutta ja potkua.

    VastaaPoista
  5. Theodore Dalrymple (eli Anthony Daniels) on myös hauska puhuja, olen nähnyt hänet tällaisessa tilaisuudessa:
    http://vimeo.com/channels/pfs09#5071342

    Mietin tätä kirjoitusta jonkin aikaa, koska en tiedä, onko islam tällainen erityinen ongelma maahanmuuttokritiikin näkökulmasta. Moni ei-erityisen-kristillinen kansallismielinen varmasti vastustaa ylipäätään laajamittaista maahanmuuttoa, mutta esitää samalla myös kritiikkiä islamia kohtaan vahvistaakseen kantaansa. Yhdysvalloissa mustat ja meksikolaiset syyllistyvät väkivaltarikoksiin muuta väestöä useammin samalla tavalla kuin maahanmuuttajat Euroopassa.

    Jos islam on erityinen kysymys tai ongelma, niin en tiedä, onko mahdollista muodostaa asetelmaa, jossa liberaalius on yksi ääripää, islam toinen, ja kristillinen konservativismi siinä välissä. Katolisen kirkon opin ja siitä poikkeavien harhaoppien luokittelussa tällainen ääripäiden ja kultaisen keskitien etsiminen toimii, mutta en tiedä, voiko poliittisia ideologioita luokitella samalla tavoin teologisten harhaoppien kanssa.

    Vertailukohtana tulee mieleen keskustelu katolisen kirkon tarjoamasta "kolmannesta tiestä" kapitalismin ja sosialismin välillä. Käsittääkseni tällainen tällaisten talous- ja yhteiskuntateorioiden tarjoaminen tuotti lähinnä käsitteellisiä sekaannuksia eikä mitään pysyvää.

    Euroopan kannalta islam on kuitenkin pysyvästi "toinen": Eurooppa poliittisena käsitteenä syntyi kai toisaalta arabi-, toisaalta turkkilaisuhan aikoihin. Mitä arvoliberaalit ovatkaan, niin he ovat useimmiten selvästi eurooppalaisia. Sekä roomalais-katolinen kirkko että valistus ovat eurooppalaisia, kun taas islamin alainen Eurooppa ei enää ole Eurooppa vaan jotakin muuta.

    Toisaalta taas valistus ja arvoliberalismi selvästi tähtäävät ihmiskunnan yhtenäisyyteen ja sikäli Euroopan sulautumiseen osaksi koko ihmiskuntaa, jolloin voi kysyä, onko maallistumisen sijasta parempi puhua vain kristinuskonvastaisuudesta. Liberaalit amerikkalaiset ovat kuitenkin saaneet aikaan Kosovon islamilaisen valtion ja haluavat Turkin EU:n jäseneksi. Nämä huomiot vain, koska en ole varma, missä jakolinjat viime kädessä kulkevat.

    VastaaPoista
  6. Silloin kun puhutaan "jakolinjoista" (olipa aiheena mikä hyvänsä), vastaukset ovat aina vähän tulkinnanvaraisia ja riippuvaisia kysymyksenasettelusta. Jos nyt lähtökohtana pidetään sukupuolimoraalia, kuten minä tässä olen tehnyt, niin klassinen kristillinen siveysopetus on kyllä jokseenkin yhtä kaukana sekä ääri-islamilaisesta että sekulaarista nykyeurooppalaisuudesta.

    Huvittavaa kyllä, paavi Benedictus on viime aikoina leimattu sekä islaminuskon viholliseksi että lähestulkoon muslimien hengenheimolaiseksi. Kumpikin kanta on tietysti mahdollinen riippuen siitä mistä sattuu katsomaan. Hän on siis tukevasti tervejärkisessä keskustassa.

    Paavin lisäksi tähän keskustaan kuuluu toki monia muitakin kristittyjä monista eri tunnustuksista. Muutaman vuoden takainen Turun ylioppilaslehden pääkirjoitus kauhisteli kristittyjä "fundamentalisteja" mainiten nimeltä paavin ja Päivi Räsäsen. Kirjoittaja asetti heidän rinnalleen kuvitteellisen "nykyaikaisen keskivertokristityn" ja arveli tämän olevan valovuosien päässä näistä "keskiaikaisista obskuranteista". Tuollainenkin näkökulma on tietysti mahdollinen. Se kertoo yhtä paljon kirjoittajan omasta sijainnista kuin paavista tai Räsäsestä.

    VastaaPoista
  7. Klassinen kristinusko antaa siveydelle teologisen merkityksen. Jo apostolit valitsivat sukupuoliyhteydestä pidättäytymisen ja pappien selibaatti (saattoivat olla aiemmissa naimisissa) on käsittääkseni yhtä vanhaa kuin kristinusko. Tähän voidaan vielä liittää luostarilaitosten keskeinen asema itäisessä ja läntisessä kirkossa. Keskiajalla ainakin katsottiin, että pyhittyminen tässä maailmassa tapahtuu maailmasta ja lihasta irtaantumalla.

    Islamin seuraajille sukupuolisiveydellä ei ole tällaista merkitystä, jollei sitten Ramadanin paastoa lasketa. Naisen ulkonaliikkumiskiellot ja pukeutuminen palvelevat lähinnä uskottomuuden ehkäisemistä. Nykypäivän kiinalaisilla on käsittääkseni erittäin tiukka sukupuolimoraali ilman varsinaista uskontoa.

    First Things -lehdessä David P. Goldman on väittänyt juutalaisen teologin Franz Rosenzweigin teorioiden pohjalta, että islam oli tietyllä tavalla pakanuuden paluu kristinuskon muuttamaan maailmaan. Jos kristinusko toi Rooman valtakunnan "kuolemaan tuomitsemille" paikallisille yhteisöille mahdollisuuden "ikuiseen elämään" ja sukupolvien ketjun säilyvyyteen osana kristittyjen yhteisöä, Jumalan valtakuntaa, niin islam toi universaalin lain ja maailmanlaajuisen yhteisön nimissä paikallisille kansoille mahdollisuuden jatkaa elämää heimoyhteisössä.

    Kristillinen siveys on antautumista Jumalan palvelukseen, muslimin ja pakanan siveys on antautumista suvun määräysvaltaa, mitä tulee perillisten tuottamiseen. Luterilainen sukupuolimoraali on kai lähempänä tätä islamilaista kuin katolista, joten näitä asioita on tietysti vaikea käsitellä suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta.

    VastaaPoista
  8. "Siveys" ei kristinuskossa merkitse yksinomaan selibaattia. Seksuaalisuus heteroseksuaalisessa avioliitossa on siveätä, kunhan sitä harjoitetaan tavalla, joka ei lähtökohtaisesti sulje pois lasten saamista (jokaisen yhdynnän ei silti tarvitse johtaa raskauteen). Käsittääkseni kaikki perinteiset kristilliset tunnustukset ovat tältä osin samoilla linjoilla.

    VastaaPoista
  9. En tiedä tuottiko/tuottaako tuo kirkon yhteiskuntaopetus sinänsä sekaannusta. Jos sitä ajattelee läheisyysperiaatteen kautta, niin sehän olisi tavallaan hyvin joustava erilaisille paikallisille, rajatuille ratkaisulle. Ongelma tietysti on, että ei ole mitään poliittista voimaa, joka toteuttaisi sen käytännössä, koska kaikki ideologiat tuppaavat tavoittelemaan laajempaa hallintovaltaa. Kansallismielisyyden, konservatismin ja katolisen yhteiskuntaopetuksen leikkauskohta olisi kuitenkin läheisyysperiaatteessa. Ja jopa vennamolaisuuden ;)

    Toisaalta tuo ns. kolmas tie ei varsinaisesti ole missään menestynyt.

    Mamukriittinen liike voisi ideaalisti jakaantua niin, että se toimisi hyvässä yhteisymmärryksessä eri puolueiden kautta.

    VastaaPoista
  10. "Kolmas tie" on käsittämättömän väsynyt ilmaus erityisesti taloupolitiikassa ja sitä ovat käyttäneet monet, viimeksi kai Tony Blair porukoineen 90-luvulla. Toisaalta jos "kolmas tie" tarkoittaa sitä, että kapitalismi ei ole itsetarkoitus, en näe siinä mitään ongelmaa, paitsi juuri tuon epämääräisyyden. Katolisella puolella paavi Leo XIII:n muutamat 1890-luvun sosiaalipoliittiset ensyklikat lähtivät juuri tästä. Myös kreivi de la Tour du Pinin kehittelemä korporativismi on hyvä esimerkki tästä; la Tourin syytä ei ole, että vähän myöhemmin Mussolinin fascistit varastivat idean.

    Nyt tämä homma alkaa kyllä vähän rönsyillä.

    VastaaPoista
  11. No joo, mitä yllä kirjoitin siveydestä, saattaa kyllä olla asiaan kuulumatonta improvisoitua pohdiskelua. Kokeilen silti hieman muunnellusta suunnasta lieventää tätä vapaamielisyyden ja islamin vastakkainasettelua.

    Perinteisen kristinuskon sukupuolimoraali perustuu pyhälle, purkamattomalle avioliitolle tasavertaisten välillä (joka instituutio periytyy roomalaisilta). Islam on aina myöntänyt avioeron, ja asettanut miehen puolisonsa valtiaaksi. Nainen on tietyllä tavalla miehen omaisuutta, ja voi ottaa tästä eron korvauksia vastaan (uskollisen naisen elatus pitää taata).

    Seksuaalinen vallankumous tarkoittaa de facto polygamiaa, eli elämän aikana useita puolisoita, paitsi vähiten halutuilla miehillä ei yhtään, niin kuin Henry Laasanen & kumppanit analysoivat. Seksuaalinen vapaamielisyys tietyllä tavalla tuottaa senkaltaisia ongelmia, joiden ratkaisemiseen islamilainen sukupuolimoraali sopii. Väkivalta perheissä on olettaakseni lisääntynyt avioeromahdollisuuden myötä, kun perheessä vallankäyttö ei enää perustu "lailliseen" auktoriteettiin, vaan pelotteeseen (erolla tai väkivallalla uhkailuun).

    Toisaalta kun yhteiskunta alkaa olla täynnä nuoria miehiä, joilta puuttuu joko halu tai kyky avioliiton solmimiseen, naisten pitää alkaa varautumaan ja suojautumaan uhilta, kun liikkeellä on niin paljon naisteniskemistekniikoita kokeilevia huijareita ja puistoissa tapahtuu väkivaltaa.

    Islamin poliittisessa potentiaalista tänä päivänä olennainen osa on sitä, että islam edustaa "köyhän etelän" kapinaa maapallon rikasta pohjoista vastaan (joka sosiologisessa analyysissa on enemmän keskiluokkaa kuin yläluokkaa). Tässä poliittisessa potentiaalissa islam häviää ainoastaan marxilaisuudelle parhaimpina päivinään (60-luvulla arabikapinallisetkin olivat sosialisteja). Ei stalinismi ollut sen liberaalimpaa kuin islam, silti länsimaiset intellektuellit ihastuivat siihen. Lähivuosina nähdään vielä paljon tällaista:
    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1323278/Tony-Blairs-sister-law-Lauren-Booth-converts-Islam-holy-experience-Iran.html

    Eli pointtini on: ei kannata puhua yleisesti maallistumisen kannattajista, koska on toisaalta enemmän tai vähemmän organisoitua kristinuskon vastustusta, ja toisaalta niitä, jotka haluavat puolustaa jollakin tavoin määriteltyä Eurooppaa vierailta vaikutteilta.

    Jotkut nettiateistit tai piraattipuoluelaiset ehkä kuuluvat molempiin ryhmiin, mutta en usko, että tällainen suuntaus saa mitään aikaan. Geert Wilders saattaa olla aika paljon tällaiseen ajatteluun kallellaan, mutta saa nähdä, onnistuuko hän sekulaarin liberalismin utopian palauttamisessa Hollantiin.

    VastaaPoista